Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. elokuuta 2016

KyJy 3/20 Midsummer socks

Midsummer socks

Ohje Midsummer socks
Novita Nalle
Puikot 3
Langan menekki 64g

Niina Laitisen ohjeet ovat aina olleet mielestäni todella kauniita ja selkeästi kirjoitettuja! Niillä ei vain voi epäonnistua! Ensimmäiset palmikkosukkani tein juuri hänen November socks ohjeellaan ja vaikka ensin ajattelin että saa nähä miten käy niin en joutunut purkamaan ensimmäistäkään silmukkaa! 

No mutta tämänkertaisiin sukkasiin eli midsummer socks joiden ohje ilmestyi ennen juhannusta. Näiden sukkien mallikerta oli helppo muistaa (mitä nyt välillä touhussa unohdin langankiertoja sieltä täältä ja jouduin hieman purkamaan :D ). Huolimattomuusvirheitä alkoi tupsahdella kuin sieniä sateella siinä vaiheessa kun kuulin että kummitätini jolle olin tekemässä sukkia lahjaksi, oli tulossa seuraavana päivänä käymään ja vasta toinen sukka oli valmis.. No loppu hyvin, kaikki hyvin! Sain sukat valmiiksi paria tuntia ennen kuin kummitätini saapui! :D
Lankaa ohjeen mukaan piti kulua 53g. Minulla sitä kului 64g koska olin tehnyt epähuomiossa pidemmän varren.. 
 
Pitsisukat eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Eikä ne ole sitä vieläkään vaikka lopputulokseen olenkin tyytyväinen. Sukista tuli todella kauniit ja ne olivat sopivasti pitsiset jopa minun mielestäni joka tykkää villasukista joista ei näy koivet läpi! :D Siskoni sanoikin nämä nähtyään että hän haluaa samanlaiset mutta ihan heti en taida alkaa tähän uudestaan.. Tai mistä sen tietää.. Olen ennenkin sanonut samoin ja hups ko aika äkkiä olen sanomani unohtanu! :D Itseasiassa juuri vielä tätä postausta kirjoittaessa huomaan miettiväni että minulla kyllä olisi lankavarastossani siskolleni juuri soppelin värinen kerä nallea :D



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Koukut ja puikot ojennukseen

Minulla on todella raivostuttava tapa jättää puikot ja koukut venymään milloin minnekin ja puikkojen muovitaskut menevät aina hukkaan! Nyt sain kuitenkin laitettua ne ojennukseen (tai no ainakin ne mitkä satuin löytämään). Osahan on luonnollisesti vielä kiinni keskeneräisissä töissä. Puikkomittaa sai käyttää aikasta ahkerasti :D


Ennen..

..ja jälkeen!


Tästäpä syntyikin idea seuraaviin tekeleisiin ja sainkin aikaiseksi pussukat virkkuukoukuille ja puikoille. Alkuperäinen ajatus oli että virkkuukoukuille virkkaisin pussukan ja puikoille neuloisin mutta kun aikani etsin inspiraatiota netistä, päädyin neulomaan molemmat. Googlen kuvahaku petti minut ensimmäisen kerran ikinä kun ei tajunnut ollenkaan mitä etsin eikä oikein mikään kuva inspiroinut tarpeeksi. Olen tällä hetkellä aivan rakastunut palmikoihin ja tässä samalla sainkin sitten hyvän syyn testailla muutamaa palmikkomallia joita nappailin sieltä täältä ja yhdistelin. Onhan niissä virkkailuakin reunuksen verran ;)

Ajattelin että virkkuukoukkupussukka valmistuisi todella nopsaan mutta olin väärässä! Palmikkokuvio oli sellainen että minun piti vilkuilla ohjetta koko ajan ja siksi aikaa meni paljon enemmän kuin olin ajatellut. Puikkopussukka taas valmistui nopeammin vaikka isompi onkin, koska en meinannut malttaa laskea puikkoja käsistäni! 

Ja TADAAA!! Tässäpä lopputulos! Ai että mie tykkään!  




Pipon ytimestä blogissa on muuten huikea synttäriarvonta! Käykäähän kurkkimassa ja osallistumassa! Mie ainäki käyn! :)

lauantai 2. tammikuuta 2016

Ihanat/kamalat silmukat

Mieleeni on syöpynyt hyvin elävästi kouluajan käsityöt.. Sanotaanko vaikka näin ettei menny ihan nappiin.. Lyhykäisyydessään lapaset jäivät ilman peukaloita (vai tekikö joku ne minun puolesta), yksi kudelma josta piti tulla suora kappale oli jotain ihan muuta kun olin huomaamattani lisännyt sinne kymmeniä silmukoita (juu en itsekään tajua miten niin voi käydä ihan huomaamatta) ja innoissani aloittamani neulepaita jäikin lopulta hihattomaksi napapaidaksi! Opettaja on ainaki saanu hyvät naurut, itselläni lähinnä itkettää! On varmaan sanomattakin selvää että koukut ja puikot hautautuivat vuosiksi kaappien uumeniin enkä uskonut että ne enää ikinä näkisivät päivänvaloa :D

Kun sitten muutin Ouluun vierailin usein naapurissa asuneen serkkuni luona joka aina kahvikupin äärellä teki jos minkälaista käsityötä. Ihailin vieressä hänen touhuaan ja mietin että olisipa kiva osata itsekin! No siitä se ajatus sitten lähti! Eräänä päivänä tupsahdin kylään lankakerän, virkkuukoukun ja tappiomielialan kanssa ja kun ensimmäinen huivini kuitenkin onnistuikin paremmin kuin odotin ei siitä ollut paluuta. Siitä lähtien aina vieraisille lähtiessä otin mukaani kudelman tai virkkauksen joka etenikin mukavasti hyvässä seurassa ja aina kun tuli mutka matkaan, oli apu siinä pöydän toisella puolella :) <3

Nyt en edes muista koska olen viimeksi vieraillut serkkuni luona nyssykän kanssa mutta muistelen lämmöllä ja hymyssäsuin nuita marttailuhetkiä ja kiitän serkkuni todella kärsivällisesti kannustuksesta. Ilman niitä en varmasti edelleenkään olisi kaivanut lankoja ja puikkoja sieltä synkästä kaapista jonne ne aikoinaan hautasin :D

Kaikkia tekeleitäni en ole hoksannut kuvata ennen kuin olen antanut ne eteenpäin mutta laitetaan nyt kuitenkin muutama kuva jo matkaansa jatkaneista töistäni.


Tämän paidan virkkasin lahjaksi kaksi vuotta täyttäneelle neitokaiselle kotiväestä. Tämä on lämmittänyt tähän mennessä jo hänen pikkusiskoaankin :)

 
Tämä meni samaiselle neitokaiselle.. Helinäkeiju oli in joten väri oli tietenkin vihreä ja lankana nalle :)




 

Neuletakki, sukat ja tumput keltaisesta novita woolista menivät lahjaksi kummitytölleni hänen kastepäivänään



Synttärilahja serkulleni vaaleanvihreästä rose mohairista



Tein ystävälle tilauksesta samanlaisen ponchon mutta nallesta. Olipa yhenlainen urakka tuo lankojen päättely johon en ihan heti ala uudestaan! ;D

Lisäksi tietenkin on tullut kudottua lukemattomat määrät villasukkia mutta kaikki nyt tietää miltä perusvillasukat näyttää :D Jospa tänä vuonna haastaisin itseni ja opettelisin aivan uusia sukkamalleja ainakin muutaman. Ja jospa jo tänä vuonna tekisin jotain myös ihan itselleni. Tähän mennessä kaikki puikoilta ja koukuilta tipahdelleet ovat menneet ihan eri osoitteeseen. Olisiko siinä hyvä uuden vuoden lupaus? :D