Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankalaihis 2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankalaihis 2016. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lankalaihistelun ja KyJyn tunnelmia

Lankalaihis on edennyt tähän mennessä mallikkaasti. 3/4 takana ja kahden kilon tavoite on saavutettu!! ..ainakin hetkellisesti. Kauhistuttaa jo valmiiksi edessä oleva repsahdus! Äitini oli siivonnut lankavarastoaan ja sieltä tupsahti pussillinen lankoja miun varastojen täytteeksi. Vielä en ole uskaltanut niitä punnita. :D Olen myös "joutunut" ostamaan lankaa (todella ikävää hommaa!! ;D ) kun itseltäni ei löytynyt oikeaa väriä tilaussukkiin! No nepä näkyy lokakuun laihiksen yhteenvedossa ja voisin veikata että samalla vilahdetaan aikasta säpäkästi takaisin kylmän puolelle! 
Syyskuussa istuin kaiken vapaa-ajan puikot kädessä joten hieman hämmästyin kun syyskuun kulutus oli vähän päälle 100g!!! No tämähän johtuu siitä että en yleensä punnitse kuun lopussa keskeneräisiä töitä ja niitähän kyjyn ohessa on tupsahdellut kuin sieniä sateella! Kylläpä nekin vuoden loppuun mennessä toivottavasti näkyy laihiksessa :) 

No sitten se KyJy tilanne joka näyttääki aika pahalta! :D Lähdetään siitä että alkuraportti on edelleen lähettämättä ja työt jotka aloitin ensimmäisenä uhkaa jäädä valmistumatta ku koko ajan pukkaa uutta työtä. Ehkä olisin voinu heti alusta ajatella että oisin ottanu tähän haasteeseen enemmän joululahjoiksi sopivia töitä. Vaikka monta työtä on jo valmistunutkin niin vähän tappiomielialalla mennään tämä loppuun ja katotaan kuin käy.. Ehkäpä olen seuraavalla kerralla viisaampi :D JyJyyn on ilmoittauduttu jo hyvissä ajoin ;D

Kuis muilla etenee laihistelut ja KyJyilyt? :)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Lankalaihistelun ensimmäinen neljännes takana..

Olen jokaisen lankalaihiksen aikana kuluneen kuukauden jälkeen aikonut kirjoitella tuntemuksiani mutta uudet työt ovat aina tempaisseet minut mukaansa niin että aina se on jäänyt. Nyt kuitenkin ensimmäisen neljänneksen jäätyä taakse, ajattelin että on hyvä hetki vähän tarkastella missä mennään!

Otin siis tavoitteeksi laihduttaa yli 15 kilon lankavarastoani vaivaiset 2 kiloa ja olin varma etten selviä siitäkään mutta laihis onkin lähtenyt käyntiin oikein mallikkaasti! Ensimmäiset pari kuukautta minusta on tuntunut että olen ihan koukussa tähän keventelyyn ja on ihan syyllinen olo jos en joka ilta saa edes muutamaa silmukkaa tehtyä! Maaliskuun jälkeen kokonaistulos on -794g vaikka muutama kerä onkin tullut ostettua. En vain voinut vastustaa Novitan ihanan vihreää nallea ja kun viidakkolangat olivat tarjouksessa niin olihan niitä pakko ostaa heti kaksi! Onneksi haluamaani väriä ei löytynyt kyseisestä kaupasta kahta kerää enempää ;D Lisää lankaa on siis tupsahtanut 400g. Lankaa olen käyttänyt yhteensä 1014g. Sain myös myytyä työkaverilleni kerän lankaa kun keltaista seiska veikkaa löytyi varastostani ja töihin vein vähän jämiä lasten käytettäväksi.

Suunnitelmissa on tälle vuodelle sellaisia töitä että jos ne vain saan toteutettua ja saan pidettyä lankojen ostelun kurissa, onnistun varmasti saavuttamaan tavoitteeni. No eikä se siihen kahteen kiloon toivottavasti jää vaan vuoden loppuun mennään sata lasissa ja katsotaan kuin käy :)
Kesällä kyllä yleensä käsitöiden väkertämiseni vähenee mutta saa nähdä miten tämä laihistelu innostaa minua käsitöiden pariin myös kesällä. Jää nähtäväksi!

Täältäpä voikin seurailla miten lankalaihikseni etenee ja mitä kaikkea sen seurauksena on jo syntynyt ja syntyy :)

Hurjaa ajatella että jos kirjoitan seuraavat mietteeni laihiksestani toisen neljänneksen jälkeen, olen silloin jo KESÄLOMALLA! Ei sillä että sitä innokkaasti odottelisin ja viikkoja laskeskelisin ;D 


 

tiistai 19. tammikuuta 2016

Lankaa, lankaa ja jos vielä vähän lisää lankaa!

Kävin tuossa läpi lankavarastojani ja tuli samalla punnittua palijon lankaa miulta tällä hetkellä löytyy kaappien kätköistä.. No ihan liikaa! Silti sitä piti tilata lisää.. Enkä mie suinkaan muuten mutta isäni on jo vuosia kysellyt voisinko neuloa hänelle slipoverin ja tänä vuonna lupasin sen hänelle tehdä.. No onneksi tätä vuotta on vielä paljon edessä :D Nyt kuitenkin olen tilannut langat siihen joten ensimmäinen askel on otettu! Samalla tilasin myös muutaman kerän lisää Hilettä.. Mutta ne oli alennuksessa!! Tulossa on lilaa ja graffitia <3 No mutta kun kaapeistani kuitenkin löytyy aivan liikaa lankaa, vaikka annoin läjän niitä jo äidilleni joka on oikea villasukkien neulonta kone niin ajattelin etten ihan heti anna itseni ostaa lisää lankoja vaan alan tuhoamaan ensin kaapistani löytyviä lankoja.. Saa nähä kuin käy ko tulee uudet herkulliset kevään värit :D 

Katsotaanpa sitten mitä lankavaratoni on oikein nielaissut! Mohairit, seiska veikat ja nallet erittelin värien mukaan mutta muut on iloisesti vain pompseina :D


Rose Mohair 1019g

Vaaleanpunainen 194g
Tumman harmaa 248g
Lila 480g
Punainen 50g
Vihreä 47g

7 Veljestä 3305g

Vaaleanpunainen 754g (enkä ees tykkää vaaleanpunaisesta :D )
Turkoosi 290g
Keltainen 276g
Luonnonvalkoinen 141g
Graffiti 436g
Punainen 370g
Sininen 250g
Musta 651g
Vihreä 137g

Nalle 1640g

Luonnonvalkoinen 300g
Lila 198g
Sininen 195g
Graffiti 97g
Musta 276g
Vaaleanpunainen  187g
Punainen 95g
Taika 292g


Polkka 1562g

Raita 435g

Huurre 190g

Hile 280g

Isoveli Colori 203g

Karuselli 508g

Tempo 478g

Kotiväki 441g

Puro Batik 347g

Flipflop 202g

Big Verona 681g

Nako Moonlight 54g

Järbo garn Lady 106g

Jämät ja muut tunnistamattomat 2671g

Lisäksi tulossa on vielä ne 600g 7 veljestä ja 400g Hilettä

Ja kaikki nämä yhteensä tekee semmoisen 15122g

Julistan Lauran lankalaihiksen alkaneeksi!