keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Murheenkryynisukat

Ensimmäiseksi käsityökirjahaasteen kirjaksi valikoitui villasukkakirja. Ajattelin olla kälmi ja aloittaa helpolla työllä. Selasin kirjan läpi useaan otteeseen ennen kuin löysin vähänkään itseäni inspiroivan ohjeen ja lopulta valitsin tehtäväksi kukalliset kohoneulesukat. Nimeksi olisi sopinut paremmin murheenkryynisukat! Ohje oli niin outo että harmaat hiukset lisääntyivät kohinalla ja aivosolut kuolivat kertaheitolla! Itse sukkien kuvio oli helppo mutta jos olisin tehnyt sukat täysin ohjeen mukaan ne eivät olisi mahtuneet edes vauvalle kun silmukat olisivat loppuneet kesken jo kantapään jälkeen! Kukkienkin ohje oli ihan mitä sattuu! En tiedä onko sukat vieläkään sinne päinkään mitä pitäisi ja ne on varmasti täynnä virheitä mutta valmistuivat kuitenkin! Tulipa ensimmäisen kerran ikinä höyrytettyä sukat yrittäessäni pelastaa niitä! Ikävä kyllä se toisiaan jäi yritykseksi.. :D Nyt näitä sukkia uhkaa purkutuomio, kun ne ei kelpaa edes villasukkahullulle siskolleni jolle yleensä kelpaa ihan kaikki sukat.. :D Vaikka en ole tyytyväinen lopputulokseen niin voihan se olla että pidän ne kuitenkin itselläni kotisukkina. Tuo vihreä väri on kuitenkin aika ihana. 


Tällaiset niistä PITI tulla..
..ja tässä lopputulos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti