perjantai 31. maaliskuuta 2017

Yllätyksiä silmukan ytimestä


Ai mahoton miten tämä aika vilistää ohi ihan huomaamatta.. Huomenna alkaa jo HUHTIKUU!! On siis aika esitellä mitä sain aikaan maaliskuussa osallistuessani jälleen silmukan ytimestä blogin maaliskuun haasteeseen.. Aiheena olikin tällä kertaa yllätys.. 


ssäpä siis ensimmäinen valmiiksi saamani revontulihuivi jolla yllätin varmaan lähinnä itseni :D Jo melkein kymmenen vuotta sitten ihastelin kyseistä huivia ensimmäisen kerran mutta en uskaltanut sitä alkaa väkertämään.. Olin nimittäin kuullut hurjia kauhutarinoita kuinka vaikea kyseinen huivi on neuloa.. No nyt kuitenkin päätin että nyt tai ei koskaan minä sen teen!! Täytyy sanoa että näihin tarinoihin nähden se oli mielestäni helppo neuloa ja ohje oli selkeä.. Ohje löytyy täältä. Tämä huivi meni synttäriyllätykseksi 4 vuotta täyttäneelle kummitytölleni.. Tai no menee kun vihdoin on hetki että koko perhe on yhtä aikaa terveenä jotta pääsemme käymään kylässä.. Hienosteluhuivi hienolle neidille <3 

Pingotin huivin lasten leikkimatolle.. Siinä nuppineuloja pistellessäni tupsahti poikani viereeni ja alkoi myös painella nuppneuloja alustaan.. Kun kysyin mitä hän puuhaa niin hän kertoi olevansa tohtori ja pisti pupua piikillä.. No siitäpä tulikin sitten mukava äiti-poika hetki :D <3


Halusin tehdä lisäksi huivin kanssa yhteensopivat sukat.. Alunperin mielessäni oli Olga-sukat mutta törmäsinkin internetin ihmeellisessä maailmassa johonkin vielä parempaan.. Päädyin tekemään kauniit Marike sukat pikkuisen alkuperäis ohjetta sopivaksi muunnellen.. Olen kyllä niiiiiin tyytyväinen valintaani.. Nehän sopii yhteen ko nyrkki silmään! Huivi ja sukat ovat neulottu Novitan Nallesta..


 
 

 Revontulihuivi olikin ensimmäinen huivi vuosiin joka puikoiltani tupsahti.. Eikä varmaan jää viimeiseksi.. Äitini nimittäin osti minulle Pirjo Iivosen Unelmien huivit -kirjan.. Olen väkertänyt sen verran villasukkia viime aikoina että kunhan saan JyJyn keskeneräiset sukat valmiiksi, taidan keskittyä kesällä ihaniin kepoisiin huiveihin joihin onkin silmukat jo luotuna.. :)


2 kommenttia:

  1. Ihana huivi! Minä myös muutama vuosi sitten pyysin isoäitiäni, joka hallitsee käsityöt 'hieman' paremmin kuin minä, tekemään kyseisen huvin minulle, mutta ei sielläkään osattu ohjetta tulkita. Joten huvia en koskaan saanut. Mutta ehkä vielä joskus.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itelläki meni tosiaan kymmenen vuotta ennen ko uskalsin edes aloittaa :D Syvennyin ohjeeseen perinpohjin ennen ku loin edes silmukat ja siitä se lähti! Toinen ois jo tuloillaan :)

      Poista