lauantai 7. tammikuuta 2017

Tästä se JyJy alkaa

KyJy 2016 ei mennyt siis osaltani ihan nappiin! Tein kyllä tuona aikana varmaan sen 20 työtä mutta.. Kun KyJy starttasi aloitin intoa puhkuen läjäpäin erinäisiä töitä.. No kävi niin että kun oli aika lähettää alkuraportti nämä työt eivät innostaneetkaan minua ja hupsistaheijaa sepä loppui sitten siihen! Tämän lisäksi, tollo minä, en ollut ajatellut että jouluksi pitää väkertää läjäpäin lahjoja enkä ollut aloittanut niitä määräaikaan mennessä.. Lopulta lahjojen väkertäminen veikin kaiken vapaa-aikani.. Toki joitain KyJy töitä valmistuikin.. No enpä minä siitä lannistunut vaan taas mennään! JyJy 2017 on alkanut ja taas olen intoa puhkuen mukana :D Tällä kertaa olen aloittanut kuitenkin huomattavasti maltillisemmin.. Vain kaksi työtä on puikoilla tällä hetkellä ja yksi on saatu valmiiksi asti :)
 Sanonta suutarin lapsella ei ole kenkiä pitää meillä kyllä paikkansa.. Tai lähinnä neulojan lapsella ei ole sukkia! Ainakaan miu tekemiä (onneksi meillä on mummo pitäny lapsiraukan varpaat lämpöisinä) :D No päätin korjata tilanteen kun jouluneulomusten jälkeen tuli vihdoin aikaa.. Poikani on ihan pienenpienestä lähtien tykännyt leijonista ja innostus tuntuu jatkuvan joten mitäpä muutakaan olisin hänen sukkiinsa neulonut kuin leijonat! Suuntasin pinterestiin ja sieltä löytyi kiva leijonan malli.. Lankojen kuljettelua helpottaakseni lisäilin tähtösiä sinne tänne ympäri vartta.. Poikani valitsi väreiksi tumman harmaan ja keltaisen.. Hänellä on siis silmääkin :D 


Sukat on neulottu Novitan 7 veljeksestä nelosen puikoilla. Ensimmäisen sukan tein 40 silmukalla.. No pääsin kärkikavennuksiin ja siinä vaiheessa tajusin sovittaa niitä poikani jalkaan.. Varsi oli vähän turhan tiukka joten purkuunhan se meni ja ei kun aloittamaan alusta! :D
 
Palmikkoresorin tein 40 silmukalla.. Resorin palmikko oli niin kapea että kokeilin neuloa ne ilman apupuikkoja.. Olipa nopsa ku ei tarvinu säätää sen apupuikon kanssa :D Resorin jälkeen lisäilin työhön 4 silmukkaa ja aloitin leijonakuvion.. Kuvion jälkeen kavensin taas neljä silmukkaa ja loppu onkin tehty perussukkana.. Tässä työssä kokeilin ekaa kertaa vahvennettua kantapäätä jossa nostot tehtiin nurjalla puolella.. Johan tuli paljon siistimpää! Yleensä olen tehnyt sukkiin nauhakavennukset mutta näissä sukissa on sädekavennukset.. Jännitin riittääkö nämä sukat yksistään yhdeksi JyJy työksi, eli painavatko ne sen 50g mutta lankaahan kuluikin sukkiin yhteensä 74g.. Heittämällä läpi! :D 







Uusia ideoita on pää täynnänsä joten tänään ajattelin ottaa esiin vihkosen ja alkaa suunnitteluhommiin :) 

 Vielä ehdit osallistua blogin synttäriarvontaan jonka voittaja arvotaan huomenna sunnuntaina 8.1 kl 18! ;)



2 kommenttia:

  1. Tyhmä kysymys: Mikä Jyjy? Noin muuten. Meillä ei neulojan lapsilta tunnu neuleita puuttuvan, rrrrrakastan lasten neuleiden ja asusteiden tekemistä. Mutta neulojalla itsellään ei kyllä ole mitään omatekemää. Asia pitäisi korjata. Mutta mitä sen sijaan tein tänään.. jep, otin puikoille esikoisen kaulurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JyJy lyhykäisesti kerrottuna jouluyöstä juhannusyöhön pitäisi väkertää 20 työtä painoltaan vähintään 50g.. Huh Puhalluttaa :D Mullakaan ei ole kymmenen vuoden aikana tulu väkerrettyä ittelle ko tasan yhet sukat :D Onneks äitinikin tekee käsitöitä ja hän on pitänyt varpaani lämpöisinä :D

      Poista