tiistai 17. syyskuuta 2019

SNY syyskuun paketti piristi sairastelijaa..

Lauantaina sain viestin että ensimmäinen paketti salaiselta neuleystävältäni on noudettavissa! Olin tuolloin vähän reissussa josta sunnuntaina kotiutuessani minua odotti kotona myös kortti! Kortin mukana oli mittanauha. Laitoin sen oikein hyvään talteen ettei sille käy niinkuin muille mittanauhoilleni jotka tuppaavat olemaan aina hukkapiilossa :D


Sunnuntaina pyysin miestäni noutamaan paketin kauppareissun yhteydessä. Hän yrittikin MUTTA automaatti oli väittänyt useampaan otteeseen että koodi on väärä! Eilen sitten kävin itse kokeilemassa ja sain kuin sainkin paketin ulos automaatista.. Ja voi mikä paketti siellä olikaan! 


Paketista löytyi ensinnäkin ihana inspiroiva sukkalehti ja juuri minun väristä Maija lankaa.. Selailin lehteä ja ajattelin että näistä langoista taitaakin lähteä syntymään Niina Laitisen syksyn sävel  -sukat.. Olitkohan samoilla aatoksilla liikkeellä? ;) Tuota Novitan Hohdetta olen monesti kaupassa hypistellyt mutta nyt pääsen sitä ihan testaamaan.
Salainen neuleystäväni helpotti elämääni myös hankkimalla päheitä star wars servettejä. Ne tulevatkin käyttöön poikani star wars synttäreillä ensi kuussa. Makoisia suklaisia herkkusia mussutan tässä juurikin kirjoitellessa.. Maistuu! Mukana oli myös käsirasvaa joten jo vain käsityötkin sujuu jouhevasti. Neuleystäväni oli myös tehnyt minulle ihan itse kirjanmerkin! <3



Kiitoksia salaiselle neuleystävälleni ihanasta paketista! Siellä on kyllä hyvin päntätty ilmoittautumislomaketta koska paketti oli ihan minun näköinen <3 Tämä piristävä paketti tuli juuri oikeaan aikaan! Jouduin eilen sairaslomalle tulehtuneen polven takia ja lääkäri määräsi minut lepotilaan.On aivan uskomattoman vaikeaa olla tekemättä oikeastaan mitään. No neuloskeluun ei onneksi polvea tarvita ja keskeneräisiä töitähän minulla löytyy vaikka muille jakaa ;) 


6 kommenttia:

  1. Olipas postipoika nopea, perjantaina paketti postiin ja jo lauantaina oli perillä! Olikohan se koodijuttu niitä postin automaattiongelmia, onneksi sait luukun auki. Taikapölyksikin voi kutsua sitä, kun arvaa ostaa servettejä juuri ennen synttäreitä. Pikaista toipumista polvellesi, onneksi kudin pitää sinua paikoillaan. T SNY3

    VastaaPoista
  2. Niille synttäreille haluaisin osallistua! Laita kuvia näkyville juhlan jälkeen. Olet oikeassa, polvea ei neulomiseen tarvita ja villa lievittää kipua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se olisikin jos osaisi polvilla neuloa! :D Onneksi alkaa olla jo kunnossa.. Töissä metsäretkillä vähän kipuaa mutta muuten ei onneksi enää..

      Poista
  3. Lokakuun paketti alkaa muotoutua lähetykseen. Toivon ehtiväni saada sen postiin jo tällä viikolla. T: sny-parisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postipoika oli taas superhypernopsa! Kirjoitinkin juuri postauksen paketista ja ei voi muuta sanoa kuin että wau! Aivan ihana paketti jälleen! Kiitos <3

      Poista