tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kiitoslahjukset taistelutovereille

Aikaisemmassa postauksessa tein pieniä muistamisia päiväkodin tädeille ja tällainen setti
meiltä sitten lähti. Kylpypommeja ja 3-vuotiaan poikani maalaama kortti. Kun aloin korttia valmiina katselemaan niin huomasin että sehän on kuin maalaus kesäisestä maisemasta: On liekehtivä aurinko, puu, rantakallio ja vettä! Kenties hänessä asuu pieni taiteilija.. Taiteilijaluonne hän ainakin on :D 

 
Lupailin esitteleväni myös kiitokset työkavereilleni kun olen ne saatellut uusille omistajilleen.. No NYT on se hetki!! 
  
Toinen työkaverini on possufani ja kun aloin miettiä mitä annan hänelle kiitokseksi mahtavasta kuluneesta vuodesta, oli selvää että jotenkin se liittyy possuihin! Pyörittelin päässäni ideoita ja lähinnä mielessäni olivat jonkinlaiset korut. Se olisi kuitenkin ollut aika ennalta-arvattava veto. Lankalaihis mielessäni päädyin tekemään possusukat! Vaaleanpunaista lankaahan minulta löytyi vaikka muille jakaa! Ensin ajattelin tehdä ihan perussukat joihin virkkailen possun naaman mutta olen halunnut kokeilla valepalmikkoa ja tämä työ tuntui siihen sopivalta.

Tein sukat siis novitan vaaleanpunaisesta seiska veikasta ja sitä kului sukkiin 100g

Sukat aloitettiin 50 silmukalla. Varteen tein ensin 3o 2n joustinta 6krs jonka jälkeen aloin tekemään valepalmikkoa seuraavan ohjeen mukaan.

1 krs: *nosta 1, neulo 2 o vedä nostettu silmukka 2 neulotun yli, 2 nurin* Toista *-* kierros loppuun Huom! Silmukat vähenevät tällä kierroksella
2 krs: *1 oikein, langankierto, 1 oikein, 2 nurin*. Toista *-* kierros loppuun.
3-4 krs: *3 oikein 2 nurin* Toista *-* kierros loppuun.


Valepalmikoiden jälkeen tein 3o 2n joustinta vielä 6krs. Tässä vaiheessa kaivoin esille novitan perusvillasukka ohjeen. Sukissa on vahvennettu kantapää 24 silmukalla. Kavennukset tein joka toisella kerroksella mutta muuten tein sukat loppuun ohjeen mukaan. Kun itse sukat olivat valmiit, virkkailin possuille korvat, kärsät, silmät ja tietenkin saparot!

Tein sukat jo huhtikuussa virkistysviikonloppuna jolloin menossa mukana oli myös työkaverini jolle sukat tulee.. Kudoin siinä sukkaa ja kysyin hänen jalkansa kokoa ja pyysin häntä jalkamallikseni koska "nämä tulee juuri 39 jalkaan ja mulla on isommat jalat" ja niin saatiin tehtyä juuri sopivat sukat ;D Sukat oli todella helpot ja nopea tehdä ja ne valmistuivat kuin itsekseen mukavia jutustellessa ja shampanjaa sivistyneesti keinutuolissa maistellessa! :D

Valepalmikkoa teen kyllä varmasti jatkossakin! Ehkä en possusukkien muodossa.. Nämä olkoon ainutlaatuiset possusukat ainutlaatuiselle naiselle jonka kanssa työskennellessä työnteko ei tunnu edes työltä <3



Toinen työkaverini saikin sitten sen ennalta-arvattavan lahjuksen eli korun! :D Tottakai molemmat saivat myös vähän sukulaatia! Suklaan äärellä on tämän vuoden aikana vietetty yhteinen hetki jos toinenkin ;) Mahtavan kortti-idean pöllin eräältä toisen ryhmän hoitajalta joka oli tehnyt samantyylisen lapsensa hoitajalle.  





Väkertäjää koukussa voi seurata myös facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti