sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ja haastetta pukkaa..

Blogimaailma tuntuu olevan täynnä jos minkälaista hauskaa haastetta. Ikävä kyllä kaikkeen ei vain aika riitä vaikka kuinka haluaisi osallistua kaikkeen. Silmukan saalistus blogissa oli kuitenkin haaste johon päätin lähteä mukaan. Kevään keskeneräiset -haaste. Tammikuussa esittelin jo keskeneräisiä töitäni. Näistä valitsin nyt kolme työtä joilla olen mukana.

Ensimmäiseksi valitsin mukaan tämän ikuisuusprojektin jota jonkunsortin virkatuksi jakuntekeleeksikin kutsutaan. Tämä on siis aloitettu vuosia, vuosia sitten mutta en vain ole saanut aikaiseksi tehdä sitä loppuun! Paljoa ei puuttuisi mutta silti tämä tuntuu kauhean työläältä saada valmiiksi. Jospa tämä haaste innostaisi kuitenkin sen verran että yllättäisin itsenikin :D 


Seuraavaksi päätin tehdä valmiiksi kukkahuivin jota aloitin tekemään mummolleni lahjaksi mutta joka ei kuitenkaan koskaan ehtinyt mummoani lämmittämään. Mummoni siirtyi ajasta iäisyyteen yli 4 vuotta sitten joten ajattelin että ehkä tämänkin olisi jo aika valmistua vaikkei enään alkuperäisessä tarkoituksessa pääsekään palvelemaan :(


Viimeiseksi muttei vähäisimpänä kukkaponcho ystävälle. Tämänkin aloitin intoa puhkuen viime kesänä mutta on se vain kumma homma miten se into katosi johonkin matkan varrella. Jospa ystäväni nyt saisi tämän sitten viimeistään kesäksi hartioitaan lämmittelemään.

Nämä kolme työtä pitäisi siis muiden ohella valmistua 31.5.2016 mennessä. Saa nähä kuin käy! :D


6 kommenttia:

  1. Kaksi neuletyötä olisi kesken. Toista tosin teen nyt kovaa vauhtia valmiiksi. Ehkä vois osallistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa mullakin vaan nämä. Valitsin vielä tällä hetkellä vähiten inspiroivat jos tämä haaste inspirois ne valmiiksi :D

      Poista
  2. Mukavan oloisilla keskeneräisllä osallistuit haasteeseen! :) Harmillista, ettei mummosi pääse nauttimaan enää kukkahuivista. Mutta toivottavasti se löytää uuden kaulan, jota koristaa. Onnea haasteeseen!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä haasteeseen, mäkin lähden neljällä työllä mukaan.

    VastaaPoista
  4. Mä en edes uskaltaisi aloittaa tuollaista kukkaponchoa. Huh mikä työ, varmasti jäisi mulla tekemättä. Hienoa ku lähdit sillä haasteen, ja nuo muutkin työt varmastikin saat tehtyä. Ainakin paljon eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että heti ko laitoin nämä kolme työtä haasteeseen niin mielessä kävi ajatus: MIKSI?!? :D noh elämässä pitää olla haastetta! Ikävintähän tuossa ponchossa on lankojen päätteleminen.. No tässä ponchossa on vain n. 170 lankaa pääteltävänä ku edellisessä oli se 260! :D

      Poista